Dataluola

Tervetuloa Dataluolaan!
Rekisteröidy ilmaiseksi, niin pääset kirjoittamaan omia viestiketjuja, viestejä, profiiliviestejä ja muita julkaisuja. Dataluolan sivuilta löytyy myös chat!

Mitä tapahtui?

Koala

Obersturmbannführer
Dataaja
#1
Moi,
Eksyn näille foorumeille jostain syystä aina satunaisesti. Elän ja olen nyt siinä uskossa, että suomalainen retroyhteisö on virallisesti kuollut ja kuopattu.
Mutta miksi? Palataan siihen hiukan myöhemmin, käydään ensin yhdessä matkalla menneisyyteen.

Jotkut teistä, minä mukaan lukien aloitimme matkan reilusti yli kymmenen vuotta sitten. Paljon on muuttunut sinä aikana. Suurin osa vanhoista yhteisön jäsenistä on hävinnyt näiltä sivuilta jo ajat sitten, ties minne. Kuitenkin voin ainakin itse muistella suurella lämmöllä niitä yksinkertaisia aikoja, jolloin Habbo Hotelli oli jollain todella kierolla tapaa "cool". Juttu, ilmiö - kaikkihan siitä puhuivat, tai ainakin tiesivät mikä se on. Ajatus luovuudesta, suurista virtuaaliomaisuuksista jne. kiehtoi lapsia. Sitten oli me, kiinnostuneita vastaavanlaisen yhteisön luomisesta itse. On absurdia ajatella, miten tuohon aikaan 12-vuotiaat rakensivat omia, tokerösti toteutettuja virtuaalihotellejaan. Näitä hotelleja syntyi perä toisensa jälkeen tasaista tahtia usean vuoden ajan - ja jostain syystä ne houkuttelivat paljon saman ikäisiä lapsia pelaamaan. 12-vuotias lapsi pystyi siis tarjoamaan viihdettä sadoille ikätovereilleen.

Noh, tämä tietysti johti myös virtuaalimaailmojen kaupallistumiseen. Harva meistä oikeasti taisi edes tajuta, miten suuria summia Habbo Retroissa saattoi pyöriä niiden kulta-aikana 2011 - 2016. Puhutaan kuitenkin tuhansista, jossain tapauksissa jopa kymmenistä tuhansista euroista. Tämä tottakai johti myös jos jonkinmoiseen kikkailuun eri ylläpitäjien kesken. Harmittomasta harrastuksesta oli muodostunut alaikäisten virtuaalikapitalistien sotatanner. Sitten tuli hiljaisuus - yhteisö kuoli lähes yhtä nopeasti kun se oli syntynyt.

Noniin - siihen kysymykseen, mitä tapahtui?
Kaikessa yksinkertaisuudessaan. Habbo, Habbo Retrot ja niiden ylläpitäminen oli yhden sukupolven mielipuuhaa. Sanotaan vaikka, että 90% meistä on syntynyt 90-luvulla tai 2000-luvun alussa. Olimme tottuneet tietokoneisiin. Jokaisella meistä oli tietokone. Habbo oli siihen aikaan meidän käsityksemme online-viihteestä. Aika on siitä ikävä käsite, että sillä on taipumus mennä eteenpäin. Suuri osa meistä alkaa olla aikuisia, työssäkäyviä, perheellisiä yms. Valitettava tosi asia on, että nykylapset haluavat viihteen toisenlaisessa muodossa. Tietokoneet on tylsiä. puhelimet on cool. Viihteen tulee olla välitöntä. Kysyin joulun pyhinä sukulaispojalta mitä hänen ikäisensä tekevät ajankuluksi. Vastaus oli valitettavan kaukana istumisesta hotellin käytävillä käymässä keskustelua kuninkaantuoleista.

Kiitos yhteisistä muistoista.
Jos joku sattuu tän lukemaan, voit liittyä mun Discord-serverille tästä. Tarkoitettu lähinnä just teille, voidaan satunaisesti keskustella jotain.